Tervetuloa
Kun kennel syyskuussa 2009 alkoi hahmottua mielessäni oli varsin selvää, että kasvatusroduksi valitaan yksi koiraroduista elegantein, Whippet. Olet siis saapunut Whippettejä kasvattavaan virtuaalikenneliin, joka sijaitsee Suomessa, Tampereen pohjoispuolella. Whippet on myös taatusti rotu, joka jakaa ihmisten mielipiteitä laidasta laitaan, mutta toivon etteivät ennakkoluulot estä tutustumasta upeisiin koiriimme!
Juorun toiminnan ollessa vielä lapsen kengissä yritämme satsata koirien kilpailuttamiseen ja näyttelyttämiseen. Tarkoituksemme ei ole teettää useita pentueita tiheään tahtiin vaatimattomista vanhemmista, vaan yritämme aina valita parhaat mahdolliset yksilöt. Näin Juorun kasvatit saavat mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämiinsä ja niistä on toivottavasti paljon iloa omistajilleen useiden vuosien ajan. Toimintamme tulee luultavasti olemaan hyvinkin pienimuotoista ja tästäkin syystä pentueita syntyy harvoin. Maailmalla Juorun kasvatit voit kuitenkin tunnistaaetuliitteestä Juorun tai JU. Tämän hetkisen pentu-tilanteen voit tarkastaa linkistä
Pennut, josta löydät myös tietoa urostemme käytöstä astutukseen, pentujen varaamisesta ja myyntiehdoista.
Järjestämme satunnaisesti näyttelyitä sekä rata- ja maastojuoksukilpailuja. Kaikista kilpailuista ilmoitetaan erikseen
Kalenteri-osiossa. Omat koiramme kisaavat sekä juoksussa, että näyttelyissäkin ja joskus meidät saattaa nähdä myös agilityradoilla!
Jos ilmeni jotain mieltä askarruttavaa koskien Juorua, voi yhteyttä ottaa
sähköpostiin.Toivottavasti nautit vierailustasi!
Syysterveisin,
Akvarelli sekä Whippetit